keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kaksi päivää lähtöön!!

Nyt alkaa olla lähtö jo tooosi lähellä =) Ylihuomenna aamuvarhain lähtee kone Helsinki-Vantaalta kohti Naritan lentlkenttää Tokiossa.
Tekemistä on vielä vaikka kuinka ennen lähtöä ja pakkaamistakaan en oo vielä alottanu.


                              Tuliaiset oon kuitenki jo hankkinu ja niitä onki aikamoinen määrä! =)

Oon nyt opiskellu Hiraganaa ja vihdoin voin sanoo osaavani ne kaikki kirjotusmerkit. Myös small talkia oon oppinu!

Sain nyt aikataulun ohjelmasta Tokiossa ja se menee suurin piirtein seuraavasti:
1 maaliskuuta, saapuminen Tokioon, ICYE Japanin toimistolta tulee työntekijä vastaan joka vie mut toimistolle ja esittelee mulle väliaikasen isäntäperheen jonka luona asun sillä aikaa kun oon Tokiossa.
Pari päivää on vapaata aikaa hostperheen kanssa ja 4 maaliskuuta alkaa Japanin kulttuurin ja kielen oppitunnit jotka kestää neljä päivää.

Oltuani viikon Tokiossa on aika hyvästellä hostperhe ja edessä on kolmen päivän leiri Tateyamassa, Chiban prefektuurissa. Tateyaman leirissä on tarkotus tutustua muihin vapaaehtoisiin jotka on nyt Japanissa. Sen lisäks jokaisen maan edustajat esittää oman maansa. Sain vihdoin valmiiks Suomi-esitelmäni ja oon siihen melko tyytyväinen. Leirin päätyttyä on tarkotus alottaa vapaaehtoistyö.

11 maaliskuuta siis reissaan Tateyamasta Kusatsuun, jonne majoitun noin kolmeks kuukaudeks ja pääsen vihdoin aloittamaan työni! =)
(Laitan sit infoa ja kuvia siitä millasta se mun työ on ja miltä Kusatsu näyttää.)

Seuraavan kerran kirjottelen tänne varmaanki Tokiosta. Until then! =)