maanantai 21. heinäkuuta 2014

Työt on ohi ja loma maistuu =)

Nyt on työt mun osalta vihdoin ohi täällä Japanissa!
Kyllä se aika vaan riensi nopeesti!
Tää jälkimmäinen työpaikka oli paljon mukavampi kuin ensimmäinen ja työporukkakin oli todella kiva! Annoin viimeisenä työpivänä heille kiitoskortin ja sain vastineeksi myös oman kiitoskortin heiltä =)

Viimeisenä työpäivänä oli kesäloman alkamisseremonia, jossa tarhan opettajat esittivät näytelmän ja lopuksi lapset tekivät kesälomalupauksia. Sain pitää kiitospuheen mikrofonin kera koko tarhalle, siinä viimeistään tajusin, että nyt on tämäkin osa mun elämästä ohi.
Otettiin muutama yhteiskuva muistoksi ja sitten olikin jo aika jättää tarha taakse ja aloittaa kesäloma =)

                                              Siinä mä oon lasten keskellä viimeistä kertaa =(

Nyt on sadekausikin ohi ja tuntuvat kesähelteet piinaavat... Ei tarvitse muuta tehdä kuin istua huoneessa niin hiki valuu virtana pitkin otsaa =D

Huomenna ja torstaina liityn japaninopettajani englannintunneille kertomaan hieman itsestäni, ajastani Japanissa sekä Suomesta ja sen kulttuurista.

Ensi viikon viikonloppuna on jo ICYE:n loppuarviointileiri! Leiri pidetään Shigan prefektuurissa ja vietämme sen vuoristossa, ensimmisen työpaikkani omistamassa mökissä, jossa kävimme jo maaliskuussa Tenkimuran väen kanssa viettämässä päiväretkeä. (Taisin kirjoittaa siitä jotain maaliskuussa).
Leiriin saapuvat kolme muuta vapaaehtoista, Japanilaisia vapaaehtoisia, jotka ovat juuri palanneet takaisin omilta vapaaehtoistyöjaksoiltaan ympäri maailmaa, sekä tietysti ICYE:n väki Tokiosta.
Leiriä varten on valmistettava 20 minuutin puhe siitä kuinka viimeiset puoli vuotta ovat Japanissa kuluneet ja tietysti kuvien näyttämistä koko porukalle.

Leirin jälkeen onkin enää reilu viikko aikaa Japanissa... haikea tunnelmahan tässä tulee lähdön takia, mutta ainakin vähän piristää se, että viimeisen viikon vietän Tokiossa! Jossa meinaan käydä kaikissa haluamissani paikoissa =) Joten siitä olen erittäin innoissani, kun en silloin saapuessani kerinnyt käydä melkein missään kun päivittäin oli japanin tunnit toimistolla klo 9-17 ja matkoihin meni reilu tunti ja olin aina niin väsynyt pitkien päivien jälkeen... mutta nyt saan sitten kiireettä kierrellä Tokiota!

En tiedä kirjoitanko blogiin enää mitään, paitsi sitten kun palaan Suomeen, jotta voin päivittää viimeisen viikon tapahtumia.

Toki saatan jatkaa blogiani ensi vuonna, kun suunnitelmissani on muuttaa ensi syksynä Tokioon opiskelemaan japanin kieltä ja käymään kielikursseilla. Tämä suunnitelma on vasta alkuvaiheessa, mutta saa nähdä tuleeko siitä mitään. Toivottavasti =)

Kiitos jo nyt kaikille, jotka jaksoivat blogiani lukea ja hyvää kesän jatkoa!
=)

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Enää kuukausi jäljellä

Tähän sitä on nyt tultu, enää viimeinen kuukausi jäljellä!
Mihin kaikki tämä aika on mennyt?
Tuntuu, että vasta äsken saavuin Japaniin ja pian oon jo takaisin Suomessa!

Viime viikkoina oon vilkkaasti käyny katsomassa leffoja mun parhaan ystävän Mitsun kanssa Nagoyan leffateatterissa. Kuukauden sisään oon nähny Pompeijin, Noahin ja nyt viime viikonloppuna Maleficentin, vielä olis tarkoitus katsoo ainakin Godzilla =)
Leffoja näytetään Japanissa huomattavasti möhemmin kuin esimerkiksi Suomessa, joten osa leffoista, jotka ovat pyörineet Suomessa jo kuukausia eivät vielä edes pyöri paikallisissa leffateattereissa.

Viime viikolla vietettiin Japanissa Tanabataa, eli päivää jolloin juhlistetaan Vegan ja Altairin kohtaamista samalla puolella linnunrataa. Päivän teema on siis avaruus ja lapset koristelevat bambuja paperikoristeilla sekä toivomuksilla.
Töissä valmistin ''tähtitaivaan'', johon lapset sitten kiinnittivät tekemiään paperikoristeita.
Lopuksi lapset makasivat selällään ja katselivat ''taivasta'', samalla kun opettajat liikuttivat sitä ylös ja alas heidän yllään.

                                                         Lasten koristelemia bambupuita.

                                                     Valmistamani ''tähtitaivaan'' koristelua.

                                             

                                                        Valmiina ''tähtitaivas'' näytti tältä.

Ensi viikko onkin sitten jo viimeinen työviikko. Päivät ovat lyhyitä, klo 9-12 joten normaalitöpäivät (klo 9-16) ovat minun osaltani jo ohi.
Perjantaina sitten alkaa kesäloma, joka käynnistyy tarhassa vietettävällä seremonialla, jossa lapset tekevät kesälomalupauksia ym.

Eilen vaelsimme isäntäperheeni kanssa vuorilla ja kiipesimme korkeimman vuoren huipulle (360m). Luonto oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Koko retkeen meni aikaa noin kuusi tuntia.

Tänään myös loppuivat japanintuntini, joita minulla on ollut aina kaksi kertaa viikossa.
Nyt kun vertaan paljon Japania osasin ennen kuin saavuin tänne ja paljonko sitä osaan nyt, täytyy myöntää että olen ylpeä kehityksestäni =)

Ensi viikolla alkaa jo kauan odotettu lomani! Saa nähdä mitä kaikea keksinkään =)