sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kohti uusia haasteita

Hei taas,
aika täällä kuluu edelleen yhtä nopeasti ja tässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista.

                          Viimeiset päivät kirsikkapuiden kukkiessa. Nyt kukat ovat jo pudonneet =(

Ensinnäkin, vaihdoin projektiani, sillä edellisessä oli vaikeuksia etenkin kielimuurin takia ja en viihtynyt yksin asumisesta. Pyysin ICYE:ltä paikan vaihtoa ja pääsenkin aloittamaan toisen projektini Kasugaissa, aivan Nagoyan vieressä. Perhekin on jo saanut huoneeni valmiiksi, joten muutan heidän luokseen tulevana torstaina. Sitä ennen on kuitenkin lomaa ja aikaa matkustella Kiotossa ja Nagoyassa.

Tämä viikko oli viimeinen työviikkoni Tenki-murassa ja nautin siitä täysillä, kaikista vaikeuksista huolimatta. Maalasin muun muassa rakennuksen terassin ja pidimme hauskaa lasten kanssa ulkosalla, nyt kun täällä kelit ovat jo yli +20C. Perjantaina menimme illallistamaan ravintolaan työporukkani kanssa viimeisen päiväni kunniaksi ja lauantaina jätin Kusatsun taakseni ja sain aivan mahtavan kiitoskortin ja läksiäislahjan Tenki-muran henkilökunnalta.

                                                         Kalojen ruokintaa lasten kanssa.

                                                 

                                                          Fushimi Inari-taisha Kiotossa



Tämän viikonlopun olen viettänyt Kiotossa ja huomenna olisi tarkoitus suunnata Nagoyaan, jossa olen torstaihin asti ja sieltä sitten suoraan uuteen isäntäperheeseeni, joiden luona asun loppuajan eli elokuuhun asti.

Uusi työni alkaa viikon päästä ja kyseessä on Taiyo Kindergarten, eli päiväkodin parissa jatketaan. Toisin kuin Tenki-murassa, Tayossa opiskellaan Englantia päivittäin ja heillä on myös ulkomaalaisia opettajia muun muassa Yhdysvalloista ja Filippiineiltä, joten kielen kanssa tuskin tulee ongelmia, kun on ammattilaisia Englannin puhujia talossa! =)
Kuulemani perusteella uusi työpaikkani vaikuttaa lupaavalta ja en malta odottaa että pääsen aloittamaan siellä työskentelyn.

Sitä ennen on kuitenkin aikaa matkustella ja rentoutua =)