Ensimmäinen päivitys Vietnamista

Täällä ollaan!

Jätin Suomen taakseni sunnuntaina 23.8. puolen päivän aikoihin ja edessä oli pitkä matkustuspäivä Vietnamiin. Hyvästit oli vaikea jättää kaikille, varsinkin kissalleni... Mutta onneksi meillä asuu täällä vapaaehtoistalossa kissa, mikä tuo helpotusta ikävään =)
Lento Moskovaan sujui nopeasti puolessatoista tunnissa, mutta koneen vaihdon odottaminen Moskovan lentokentällä oli silkkaa tuskaa, varsinkin kun lentoni Vietnamiin oli myöhässä. Lento Moskovaasta Vietnamiin oli pitkä, varsinkin kun koneen näytöt eivät toimineet, eli en voinut katsoa leffoja koneessa suunnitellusti, enkä myöskään saanut unta lennon aikana.

Maanantaiaamuna kuitenkin laskeuduttiin Ho Chi Minh Cityyn, ja ensivaikutelma kaupungista oli mahtava. Se on kaoottinen, suurenmoinen, meluisa, vilkas... Yhteen sanaan kiteytettynä: täydellinen. Rakastan tätä kaikkea niin paljon! Ja täällä on niin halpaa elää =)

Heti lentokentällä tapasin erään toisen vapaaehtoisen, Jamesonin Yhdysvalloista. Myöhemmin tapasin myös loput pitkäaikaisvapaaehtoiset; Mian Ruotsista, Mathiaksen Tanskasta, Michellen Kanadasta sekä Ricardan ja Carinan Itävallasta. Meitä on siis seitsemän täällä vapaaehtoistalossa ja loput ovat lyhytaikaisvapaaehtoisia, joita saavuttuani tänne oli liki 50, suurin osa Japanista.
Talomme on korkea ja katolta on mahtavat näkymät kaupungille!

                                                                   Kotini Vietnamissa

Aluksi oli vaikea tottua kosteuteen ja kuumuuteen joten ensimmäinen päivä menikin hikoillessa ja vettä juodessa, mutta nyt olen jo tottunut paikalliseen ilmastoon.

Lisäksi huoneemme ovat täpöten täynnä, 10 henkeä per huone, joten omaa rauhaa ei täältä löydä. Vieläkin tuntuu oudolta jakaa huonen niin monen kanssa, mutta kyllä tähän tottuu, varsinkin kun ihmiset alkavat jo lähteä pois täältä, kun kesä loppui. Lopulta tänne siis jäädään vaan me pitkäaikaiset vapaaehtoiset.

VPV:n eli Volunteers for peace Vietnamin (ICYE Vietnam) työntekijät ovat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia, heidän ansiostaan oloni täällä on paljon mukavampi.

Nyt ensimmäiset 10 päivää ovat takana ja niiden aikana opittiin kieltä, kierreltiin kaupunkia ja tutustuttiin Mekongin deltaan, joka oli kerrassaan mahtava kokemus! Luonto on kerrassaan henkeäsalpaavaa täällä.

                                                               

Eilen tutustuin yhteen projekteistani, minulla on niitä siis kaksi. Molemmissa opetan englantia. Tosin toisesta projektista en ole saanut vielä paljoakaan tietoa, koska koulu alkaa vasta ensi viikolla, jolloin saan työtuntilisan jne. Töitä minulla on kuitenkin paljon vähemmän Japaniin verrattuna. Työskentelen silti maanatiatsa perjantaihin, mutta minulla on vain tunti tai kaksi töitä joka päivä. Tosin työmatkat vievät ehkä enemmän aikaa kuin itse työnteko. Yhteen suuntaan meneekin helposti puolitoista tuntia, vaikka työpaikka sijaitseekin vain 7km talostamme, on kaupungissa kuitenkin sen verran ruuhkaa ja liikennettä, että bussimatkat venyvät pitkiksi. Työnteon ja työmatkojen lisäksi työntekoon kuuluu myös tuntien suunnittelu, joten kaiken kaikkiaan kun laskee kaikki nämä yhteen, niin viikossa kertyy noin 30 työtuntia.

Huomenna on viimeinen orientaatiopäivä ja perjantaina alkaa työnteko ihan tosissaan.
Lauantaina menen tutustumaan toiseen projektiini. Sain kutsun koulun juhlallisiin avajaisiin ja odotan innolla siihen tutustumista. Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan tunteja =)

Ja loppuun vielä kuvia HCMC:n keskustasta:

Tässä postauksessa tuli kerrassaan paljon asiaa, joten lopetan tältä erää tähän.
Kuulemisiin!

5 Days To Go!

Tahän nopeasti väliaikatietoja.

Elikkä sunnuntaina se päivä jo koittaa, kauan odotettu lähtö Vietnamiin!
Tänään viisumin saatuani kaikki on nyt pakkausta vaille valmista, mutta se on välillä se suurin urakka...

Sain juuri viestin Vietnamista, että alussa meillä on tiedossa viiden päivän orientaatio, jonka aikana opiskelemme mm. vietnamin kieltä ja tutustume Ho Chi Minhin kaupunkiin. Lisäkseni saapuu viisi muuta pitkäaikaisvapaaehtoista, joiden kanssa tulen olemaan ja todennäkösesti jakamaan huoneen koko vapaaehtoistyöjaksoni ajan =)

(loppu)Kesä on ollut aivan mahtava ja onkin vähän haikeaa jättää Suomi jälleen taakse. Ikävä tulee perhettä ja ystäviä, sekä kaikkea mitä pitää itsestäänselvyyten täällä, ja tietenki Fazerin suklaa!
Mutta toisaalta kyllä Vietnamissa netti pelittää, joten voi olla yhteydessä lähimpiin ja kai se Fazerin suklaankin voi jollain paikallisella suklaalla korvata =)

Mieliala juuri nyt: odottava, jännittynyt ja innostunut.
Odotan kovasti jo lähtöä, mutta jännittää samalla niin matkustaminen kuin se kaikki mikä edessä odottaa, tästä huolimatta olen kuitenkin erittäin innostunut tulevista haasteista ja kokemuksista Vietnamissa.

Paluumatkasta sen verran, että lähden Vietnamista helmikuun lopussa ja matkaan sieltä suoraan Nepaliin, jotta pääsen toteuttamaan senkin unelman pois alta =) tiedossa olisi ainakin hengailua Kathmandussa ja mahdollisuuksien mukaan myös trekki Annapurna Circuitille.
Sitten maaliskuun puolivälissä takaisin Suomeen, täynnä uutta intoa hakemaana keväällä opiskelemaan.

Seuraavan kerran postailenkin jo Vietnamista! Kuulemisiin!

Pohjoisesta Etelään, Japanista Vietnamiin

Oon nyt työskennellyt täällä Maailmanvaihdon toimistolla sivarina jo 7 kuukautta ja enää alle 4 kuukautta jäljellä. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. On tullut luettua muiden suomalaisten vapaaehtoisten blogeja heidän vapaaehtoiskokemuksistaan ympäri maailmaa ja sehän vasta nostatti matkakuumeeni lähteä uudestaan vapaaehtoiseksi. Ja niinpä päätinkin viime vuoden lopussa hakea uudestaan Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistyöhön puoleksi vuodeksi, ja tällä kertaa Kaakkois-Aasiaan, trooppiseen Vietnamiin, Ho Chi Minh Cityyn!

                 Vietnamin sijainti Kaakkois-Aasiassa. Naapurimaita ovat: Kiina, Kambodza ja Laos.

Sivarijakson päätyttyä minulla ei ole tiedossa opiskelupaikkaa eikä töitäkään, joten ajattelin että nyt olisi täydellinen mahdollisuus lähteä uudestaan vapaaehtoiseksi, kun on siihen varaakin. Lisäksi, Japanissa tuli vietettyä vain puoli vuotta, mikä oli aivan liian vähän, mutta nyt kun saan vielä puoli vuotta kokemusta Vietnamista, niin eiköhän vuosi vapaaehtoistyötä yhteensä ole sopiva määrä =)

Aluksi Nepal oli ehdoton suosikkimaani uudelle vapaaehtoistyökokemukselle. Sen kuvankaunis luonto, Himalaja itsessään sekä hektinen kaupunkielämä vain vetivät minua puoleensa, jokin siinä Nepalissa vain on niin erikoista. Lisäksi halusin vapaaehtoiseksi köyhempään maahan kuin Japani, sillä Japani oli niin suomenkaltainen. Nepal siis pysyi pitkään maana, johon olin menossa, kunnes kuvioihin tuli Vietnam. Se teki minuun heti vaikutuksen. Sen trooppinen ilmasto, ihanat ihmiset, maan kiinnostava historia, ruoka, luonto, eläimet ja... niin se trooppinen ilmasto, että pääsee tulevana talvena pakoon tätä Suomen kylmää, pimeää, kosteaa ja masentavaa talvea.
Viime kesänä tehty matka Thaimaahan oli yksi elämäni parhaista matkoista, ja Vietnam on melkein siinä ihan Thaimaan naapurissa, joten ennakkovaikutelma maasta on hyvä, pelkästään Thaimaan kokemusten perusteella.

Tässä hiljattain projektinikin varmistui. eli matkustan Vietnamin eteläkärkeen, maan suurimpaan kaupunkiin, Ho Chi Minh Cityyn, jota paikalliset kutsuvat edelleen Saigoniksi. HCMC:ssä asuu reilu 8 miljoonaa ihmistä. Siellä tulen työskentelemään ala-asteella opettaen englantia. Olen siis vastuussa lasten oppimisesta ja edistymisestä, joten minun harteilleni jää heidän englannin kielen kehittyminen. Ei ihan mikään pikkujuttu siis. Apunani on vain paikallinen opettaja, joka toimii tulkkina lapsille. Projektini nimi on Class of Love, eli rakkautta riittää jaettavaksi. Tulen asumaan Vietnamin vapaaehtoistyöasuntolassa, yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa ympäri maailmaa. Moni saapuu Vietnamiin lyhytaikaiseen vapaaehtoistyöhön, vain muutamiksi viikoiksi, mutta myös puolen vuoden ja vuodenkinj vapaaehtoisia asuntolasta löytyy. Ehkä myös tämä vaikutti valintaani Vietnamiin Nepalin sijasta. Nepalissa asuisin perheessä, minkä koin jo Japanissa. Asuntolassa on helpompi tutustua omanikäisiin nuoriin, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani. Työpaikkani tulee sijaitsemaan vartin kävelymatkan päässä asuntolasta, molemmat siis sijaitsevat Ho Chi Minhin District 7:ssä. HCMC siis jakautii vissiin 15 eri districtiin.

                                             HCMC:n sijainti Etelä-Vietnamissa (punaisella)

HCMC:n Notre Damen katedraali

Päivitys viimeisistä päivistä Japanissa

Heips vaan kaikille taas näin piiiitkän tauon jälkeen! Unohdin kokonaan päivittää blogiani kotiin paluun jälkeen... noh nyt se sitten tapahtuu =)

Eli työni loputtua minulla oli muutama viikko lomaa, jonka aikana mm. autoin Japanin opettajaani hänen englannintuntiensa kanssa. Hän opettaa paikallisille naisille englantia ja tapasinkin kolme hänen ryhmäänsä muutaman päivän aikana. Oli kiva päästä opettajan rooliin ja opettaa heille englantia. Lisäksi päsin kertomaan lisää Suomesta ja kuulin myös naisten kertomuksia heidän Suomi-kokemuksistaan.

                             Yksi opetettavista ryhmistä. Minä ja opettajani alarivissä keskellä

Loman päätyttyä oli aika jättää hyvästit Ando-perheelle ja rakkaalle Eru-koiralle. Perhe oli erittäin mukava ja ystävällinen ja olen heille erittäin kiitollinen kaikesta! Mutta kuitenkin suurin ikävä jää Erua kohtaan =(
Kuulin, että tänä vuonna eräs uusi suomalainen vapaaehtoinen majoittuu tähän samaan perheeseen, joten eiköhän Eru piristy uudesta vieraasta =)

               Perheen vanhemmat ja nuorin poika sekä Eru viimeisenä päivänäni heidän luonaan

Matkustin siis kimpusineni Kasugaista Kusatsuun, eli ensimmäiseen asuinpaikkaani Japanissa, sillä tapaaminen oli määrätty Kusatsun juna-asemalle. Oli ihana tavata taas muita vapaaehtoisia puolen vuoden jälkeen ja kuulla heidän kokemuksistaan Japanissa. Harmiksi yksi vapaaehtoisista oli lopettanut vapaaehtoistyöjaksonsa kesken, sillä työ oli hänelle liian vaativa, mutta muut olivat yhä mukana, vaikka meitä ei paljoa ollutkaan, vain me neljä poikaa (kaksi tanskalaista ja yksi itävaltalainen).

Kusatsussa tapasin myös ensimmäisen työpaikkani pomon pitkästä aikaa. Oli kiva nähdä häntäkin. Hänen johdollaan me sitten matskustimme samaan perinteiseen japanilaiseen taloon Kusatsun vuorille, jossa leireilimme jo maaliskuussa (taitaa olla maaliskuun päivityksessä ryhmäkuva tästä paikassa).

Loppuarviointileiri oli lyhyt mutta mukava. Oli ihanaa saada vapaaehtoistyöjaksolle asian mukainen päätös, todistuksineen kaikkineen =)

Leirin päätyttyä oli aika jättää hyvästit kaikille ja jatkoin matkaani Kusatsusta Gifuun, ystäväni Mitsun luokse. Vietin yöni hänen perheensä kanssa ja aamulla varhain matkustimme Mitsun kanssa Nagoyasta Tokioon. Voi että miten mahtava fiilis se olikaan palata jälleen Tokioon liki puolen vuoden jälkeen!

Majoituimme erääseen mukavaa hotelliin Ikebukurossa. Jätettyämme kamppeemme hotellille lähdimme kiertelemään Tokiota. Kävimme tietenkin ensiksi Odaibassa, lempipaikassano koko Tokiossa ja Japanissa ylipäätään, uudestaan Tokyo towerissa, Muumikahvilassa, Tokion Disneylandissa sekä monessa muussa paikassa. Mitsu joutui kuitenkin muutaman päivän päästä palaamaan takaisin Gifuun töiden takia ja vietin kaksi viimeistä päivää Tokiossa yksin. Odaibassa kävin molempina päivinä, ihan vain kiertääkseni kävellen koko Odaiban (aikaa kului tähän noin nelisen tuntia) ja pitihän Odaiban maailmanpyöräkin kokea, näkymät olivat upeat! Cosplayereitäkin tuli nähtyä jos jonkinlaisiam sillä onhan Odaiba kuuluisa niistä.


                        Odaibassa, taustalla vapaudenpatsaan pienoismalli sekä Rainbow Bridge


                                                           Odaiban maailmanpyörä

     Part II. Maailmanpyörän nimi on siis Daikanransha ja se on 115 metriä korkea. Kun se avattiin vuonna 1999, se oli maailman suurin maailmanpyörä, kunnes London Eye vei tittelin itselleen.


                                               Muumikahvila!


                            Mitsun kanssa Tokion Disneylandin ikonisen linnan edessä



Odaiban cosplayereitä. Digimonista tutut Taichi ja Yamato. Olin kuolla onnesta nähtyäni heidät ja täytyihän heistä pyytää lupaa ottaa kuvan =)

Ja sitten se koitti, elokuun 10 päivä. Heräsin aamulla aikaisin ja menin junalla Tokiosta Naritan lentokentälle. Kaikki sujui nopeasti ja vaivattomasti ja pian huomasinkin jo istuvani koneessa valmiina nousuun. Tajusin, että olen nyt palaamassa takaisin Suomeen ja tunnevyöry oli valtava, mielessäni pyörivät kaikki tapahtumat joita koin viimeisen puolen vuoden aikana ja vannoinkin että Japaniin kyllä palataan vielä jonain päivänä, ei tämä tähän jää! =)


                                                     Shibuyan risteys, aina yhtä vilkas

Nyt siitäkin päivästä on jo yli puoli vuotta! Paluuni jälkeen aloitin heti sivarijaksoni täällä Maailmanvaihdon toimistossa ja mahtavaa on ollut!

Tämä blogi ei jää tähän, vaan jatkoa seuraa, sillä lähden elokuussa jälleen Maailmanvaihdon kautta vapaaehtoistöihin.
Tällä kertaa puoleksi vuodeksi Vietnamiin!
Siihen asti, sayoonara! =)