sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Enää kuukausi jäljellä

Tähän sitä on nyt tultu, enää viimeinen kuukausi jäljellä!
Mihin kaikki tämä aika on mennyt?
Tuntuu, että vasta äsken saavuin Japaniin ja pian oon jo takaisin Suomessa!

Viime viikkoina oon vilkkaasti käyny katsomassa leffoja mun parhaan ystävän Mitsun kanssa Nagoyan leffateatterissa. Kuukauden sisään oon nähny Pompeijin, Noahin ja nyt viime viikonloppuna Maleficentin, vielä olis tarkoitus katsoo ainakin Godzilla =)
Leffoja näytetään Japanissa huomattavasti möhemmin kuin esimerkiksi Suomessa, joten osa leffoista, jotka ovat pyörineet Suomessa jo kuukausia eivät vielä edes pyöri paikallisissa leffateattereissa.

Viime viikolla vietettiin Japanissa Tanabataa, eli päivää jolloin juhlistetaan Vegan ja Altairin kohtaamista samalla puolella linnunrataa. Päivän teema on siis avaruus ja lapset koristelevat bambuja paperikoristeilla sekä toivomuksilla.
Töissä valmistin ''tähtitaivaan'', johon lapset sitten kiinnittivät tekemiään paperikoristeita.
Lopuksi lapset makasivat selällään ja katselivat ''taivasta'', samalla kun opettajat liikuttivat sitä ylös ja alas heidän yllään.

                                                         Lasten koristelemia bambupuita.

                                                     Valmistamani ''tähtitaivaan'' koristelua.

                                             

                                                        Valmiina ''tähtitaivas'' näytti tältä.

Ensi viikko onkin sitten jo viimeinen työviikko. Päivät ovat lyhyitä, klo 9-12 joten normaalitöpäivät (klo 9-16) ovat minun osaltani jo ohi.
Perjantaina sitten alkaa kesäloma, joka käynnistyy tarhassa vietettävällä seremonialla, jossa lapset tekevät kesälomalupauksia ym.

Eilen vaelsimme isäntäperheeni kanssa vuorilla ja kiipesimme korkeimman vuoren huipulle (360m). Luonto oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Koko retkeen meni aikaa noin kuusi tuntia.

Tänään myös loppuivat japanintuntini, joita minulla on ollut aina kaksi kertaa viikossa.
Nyt kun vertaan paljon Japania osasin ennen kuin saavuin tänne ja paljonko sitä osaan nyt, täytyy myöntää että olen ylpeä kehityksestäni =)

Ensi viikolla alkaa jo kauan odotettu lomani! Saa nähdä mitä kaikea keksinkään =)

4 kommenttia:

  1. Se on aina mukava huomata, että itse on kehittynyt :) Oletko oppinut paljon kanjeja ja kuka sua on oikein opettanut?
    Hyviä lomailuja ^^

    VastaaPoista
  2. Luin sun kaikki postaukset äsken läpi ja rupes itteäki kiinnostaa lähtee :) Oon kylläkin aika ujo (ainaki aluksi) ja mua jännittää että löytyykö niitä ystäviä ja ihmisiä jotka auttaa jos en osaa jotain. Miten sä löysit ystäviä? Ja mistä rahaa? Onko julkisilla kulkuvälineillä vaikee liikkua? Toivottavasti vastaat!

    VastaaPoista
  3. Tassu: Kanjeja osaan tuskin lainkaan, ne on liian monimutkasia mulle, mutta hiraganan ja katakanan osaan etu- ja takaperin =)
    Osaatko itse kanjeja paljon?

    Pineappleloveme e: Kyllä mäkin olin ujo tänne tultaessa. Enkä kovin hyvin löytäny ystäviä aluksi. Facebookissa eri ryhmien kautta löyty sitten juttuseuraa ja lopulta tapasin esim. nykyisen parhaan ystäväni Japanissa =)
    Rahaa saan ICYE:ltä 10 000 teniä kuussa (n.73 euroa) ei se riitä kuin ehkä viikoks joten omaa rahaa kuluu aika paljon =D
    Aluksi oli vaikea ymmärtää Japanin julkista liikennettä kun junia menee joka suuntaan ja vielä kun on olemassa omat junat naisille erikseen (normaalien junien lisäksi)... mutta kyllä sitä parin kuukauden jälkeen oppii ymmärtämään melkein paikallisten tasolla. Kerran tai pari oon vaan ottanu väärän junan, joten hyvin oon pärjänny =)

    VastaaPoista
  4. Mitähän valehtelisin kanjen osaamisestani :P Varmaankin +150 on aika lähellä yksittäisiä, mutta sitten kun alkaa olla "kompoja", niin myös vaikeudet kasvavat, varsinkin, jos niiden "logiikka ontuu" ^^' Esim. 新聞 (shinbun)、tarkoittaa "sanomalehteä" ja se koostuu kanjeista "uusi" ja "korva". Ja olenhan minä suorittanut JLPT tason 5 kokeen, missä on ollut pakko osata kanjeja.
    Muakin kyl oikeastaan kiinnostaisi, paljonko sulla on kuukausi tasolla mennyt rahaa. Itse aattelin, että 300€ + tuo ICYEn raha per kk = tarpeeksi?

    Pineappleloveme e:lle voisin sanoa, että oman kokemukseni mukaan ainakin Tokiossa ja Kiotossa oli omasta mielestäni helppoa liikkua julkisilla, metroilla/ympyräjunalla. Niissä ainakin luki "meikämannejen" roomanjeilla asemat, joten tavis turistin osaa lukea asemien nimet.

    VastaaPoista